Talouden suunnittelu
KDKT on sosialistinen maa ja näin ollen tuotantovälineet ovat yhteisessä omistuksessa. Valtion omistuksessa ovat kaikki luonnonvarat, pääosa tehtaista ja tuotantolaitoksista, satamat, pankit, kuljetusvälineet sekä kommunikaatiovälineet. Osuustoiminnallisessa omistuksessa on osa maasta, tuotantoeläimet, maatalouskoneet, kalastusalukset, maatalousrakennukset ja -tehtaat.
KDKT:n hallitus johtaa talouden suunnittelua, mutta paikalliselle luovuudelle jätetään liikkumavaraa. Yhtenäinen valtakunnallinen taloussuunnittelu estää alueellisen ja paikallisen osaoptimoinnin. Keskitetyllä ohjauksella varmistetaan dynaaminen ja tieteellisiin lähtökohtiin perustuva taloussuunnittelu. Yksityiskohtainen suunnittelu auttaa koko valtakunnan tasolla hahmottamaan tuotannon tekijöiden yksityiskohtaisen tarpeen, mikä estää yritysten tyhjäkäyntiä ja nopeuttaa talouskasvua.
Monivuotisesta suunnittelusta jouduttiin väliaikaisesti luopumaan 1990-luvun puolivälin taloudellisen kriisin vuoksi. Monivuotinen taloussuunnittelu aloitettiin uudelleen vuonna 2016, Korean työväenpuolueen 7. edustajakokouksen linjausten perusteella.
Luonnonvarat
KDKT:n malmivarat ovat melkoiset. Rautamalmia löytyy miljardeja tonneja. Sinkkiä ja lyijyä arvioidaan olevan 2,6 miljardia tonnia, josta vain 20 % on tällä hetkellä kaivostoiminnan piirissä. Kuparivaroja lienee jäljellä nykyisissä kaivoksissa 200 miljoonaa tonnia. Kultaa on tuotettu vuosittain noin viisi tonnia, hopeaa 300 tonnia. Vientiin tuotetaan myös volframia ja bariumia, ulkomaille viedään myös hyvästä laadustaan kuuluisaa magnesiumklinkkeriä.
Teollisuustuotanto
KDKT:n taloudessa tapahtui pitkä taantuma 1990-luvun puolivälissä sosialistisen kaupan loputtua ja mittavien luonnonkatastrofien takia. Luonnonkatastrofien vuoksi 30 hiilikaivosta, 180 hiilikaivantoa ja tuhansia kaivoskoneita jäi veden alle. Seurauksena oli vaikeuksia energiatuotannossa ja sitä myötä vakavia teollisuustuotannon ongelmia.
Vuonna 1993 KDKT laati uuden “ulkomaankauppa ensin” -taloussuunnitelman, jolla pyrittiin sopeuttamaan maan tuotanto ja kauppa muuttuneisiin olosuhteisiin. Tuotannon painopistealueiksi asetettiin kevyt teollisuus, maatalous ja ulkomaankauppa.
Energiatuotannon ongelmien vuoksi erityistä painoa pantiin vesivoimalaitosten kehittämiseen. Kymmenessä vuodessa rakennettiin noin 2 000 pientä ja keskisuurta vesivoimalaitosta. Edistymistä tapahtui myös lämpövoimaloiden rakentamisessa, kaivostoiminnassa, rautatiekuljetusten kehittämisessä, kevyessä teollisuudessa, maaseudun hallinnollisessa kehittämisessä, ympäristönsuojelussa sekä kaupunkien aluehallinnon kehittämisessä.
Korean työväenpuolueen vuoden 2016 edustajakokouksessa linjattiin, että puolustusteollisuuden ohessa panostetaan erityisesti kevyeen teollisuuteen, jonka avulla voidaan parantaa kansalaisten elintasoa.
Talous on vaikeuksista huolimatta kasvanut 2000-luvulla noin kolmen prosenttia vuodessa. On tärkeää muistaa, että sosialistisen yhteisön kehitystä voidaan vain pieneltä osin mitata rahallisin arvoin.
Erityistalousalueet
Teollisuustuotannon kehittämiseksi on perustettu myös eritystalousalueita Venäjän, Kiinan ja Etelä-Korean rajoille. Näistä mainittakoon Rajinin, Sonbongin, Sinuijun ja Kaesongin erityistalousalueet. Turismin kehittämistä varten on perustettu erityistalousalue Kumgang-vuorille. Erityistalousalueella toimii yhteisyrityksiä, joissa osakkuus jakaantuu korealaisten ja ulkomaisten yritysten kesken. Yritykset hyödyntävät edullista korealaista työvoimaa ja yritysten valmistamat tuotteet viedään ulkomaille.
Suurin osa näiden talousalueiden potentiaalista on kuitenkin vielä hyödyntämättä. Tällä hetkellä (2018) erityistalousalueiden hyödyntämistä hidastavat myös kansainväliset talouspakotteet.
Yksityisyritteliäisyys
Perinteisesti korealaiset osuustoimintatilojen viljelijät ovat voineet myydä tuotteitaan vapailla markkinoilla. Viimeisen vuosikymmenen aikana entisiä tuottajien toreja on laajennettu koskemaan muitakin tuotteita kuin maatyöläisten tuottamien ylimääräisten maataloustuotteiden myyntiä.
Kansalaiset voivat myydä toreilla ylimääräisiä tuotteita, kodinkoneita jne. Lisäksi teollisuusyritykset antavat osan palkasta yrityksen tuotteina, jolloin työläiset voivat myydä ne torilla. Samoin osuuskunnat voivat myydä toreilla palveluita tai ulkomailta hankkimiaan tuotteita, esimerkiksi kenkiä. Markkinatorilla myyminen edellyttää rekisteröintiä ja myyntimaksun suorittamista valtiolle.
Kaupungeissa on myös kioskeja, joissa yksityiset henkilöt myyvät mm. pikaruokaa ja virvokkeita.
Maatalous
Ennen vapautumistaan Korea oli japanilaisten miehittämä vuosikymmeniä. Maatalous perustui feodalismiin, jota harjoittivat japanilaiset ja pienemmässä määrin japanilaismiehitystä kannattaneet sekä siitä hyötyneet korealaiset.
Vapautumisen jälkeen Koreassa suoritettiin maareformi vuonna 1946. Talonpoikia oli tuolloin 80 % väestöstä. Vuonna 1944 tilanherroja oli viisi prosenttia väestöstä ja he omistivat 58 % kaikesta viljelyskelpoisesta maasta.
Maareformin seurauksena kaikki tilanherrojen yli viiden hehtaarin suuruiset maa-alueet kansallistettiin ja jaettiin talonpojille. Tämän jälkeen keskeiselle sijalle nousi osuustoiminnallisen viljelyn luominen, sillä pienviljelys sinänsä ei olisi parantanut kansan elintasoa.
1970-luvulle tultaessa koko maa oli kollektivisoitu osuustoimintatiloiksi, joihin kuhunkin kuului vähintään 300 taloutta. Osuustoimintatilalla kaikki omistavat maan ja päättävät yhteisesti tilan hoidosta. Tilat myyvät kaiken satonsa valtiolle vähennettyään ensin osuustoimintatilan työntekijöiden tarvitsemat tuotteet eli vuotuiset elintarvikkeet. Valtio maksaa osuustoimintatiloille tuotteista noin kaksinkertaisen hinnan verrattuna siihen, mitä tuotteet maksavat valtion kaupassa.
Maanviljelijän palkka riippuu sadon suuruudesta ja siitä, kuinka ahkerasti hän on työskennellyt. Osuustoimintatilan nettosato jaetaan talonpojille ns. työpisteiden perusteella. Osa palkasta maksetaan käteisellä. Ylimääräisen sadon taloudet voivat myydä vapailla markkinoilla, samoin kuin omissa puutarhoissa tuottamansa tuotteet. KDKT:n väestö tekee työtä tehokkaasti maan elintarvikehuollon palveluksessa. Kaupunkien asukkaat työskentelevät tarvittaessa ja aina sadonkorjuuaikana maaseudun viljelmillä.
Osuustoimintatilojen lisäksi KDKT:ssa on myös valtiontiloja, joiden rooli on toimia mallitiloina. Niillä testataan uusia innovaatioita ja kehitetään maataloutta.
Työläisen asema
Jokaisella korealaisella on oikeus ja velvollisuus työhön. Kansalaiset voivat valita työpaikkansa vapaasti. Yhteiskunta tarjoaa vakaan työpaikan ja työolot. Palkka määräytyy työmäärän ja -laadun mukaan.
Sosiaalietuudet
KDKT takaa kaikille kansalaisille kattavat sosiaaliedut.
- Peruselintarvikkeiden subventio: Valtio subventoi peruselintarvikkeita niin, että kansalaiset voivat ostaa tietyn määrän riisiä, maissia, nuudeleita ja öljyä noin puolella hinnalla siitä, mitä valtio on maksanut niistä osuustoimintatiloille.
- Maksuttomat asunnot: Valtio tarjoaa jokaiselle korealaiselle ilmaisen asunnon niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.
- Maksuton terveydenhuolto: Valtio on tarjonnut täysin ilmaisen terveydenhuollon vuodesta 1960 alkaen. Terveydenhuollon lisäksi ilmaisia ovat sairaalapäivät, samoin kuin matkat terveydenhuoltoon ja hoitolaitoksiin.
- Maksuton koulutus: Valtio tarjoaa ilmaisen 12-vuotisen peruskoulun kaikille kansalaisille. Peruskoulu koostuu yhden vuoden esikoulusta, viisivuotisesta peruskoulusta, kolmivuotisesta varhaiskeskikoulusta ja kolmivuotisesta myöhäiskeskikoulusta. Myös ammattikoulut ja yliopistot ovat maksuttomia.
- Verovapaus: Verotus on lopetettu kokonaan vuonna 1974.
- Sosiaalivakuutus ja sosiaaliturva-järjestelmä: Naispuolisilla työntekijöillä on viiden kuukauden äityisloma, ja jos heillä on enemmän kuin kolme lasta, saavat he työajan lyhennyksen täydellä palkalla (kuusi tuntia kahdeksan tunnin palkalla).
Jos työläinen menettää työkykynsä, hänelle tarjotaan valtion puolesta toimeentulo, hoito ja muut elämisen edellytykset.
Vanhat ihmiset (yli 60-vuotiaat miehet ja yli 55-vuotiaat naiset) saavat eläkkeen ja heidän elämisen edellytyksistään huolehditaan. Sama koskee orpoja.